Carin Hasselquist, 50, on kovia kokenut opettaja Öbackan koulussa, Härnösandin pikkukaupungissa. Nyt kuulemme hänen tarinansa.
Hasselquistista huomasi, että hän oli ujo, ehkä jopa häiriintyneen oloinen. Musta otsatukka oli käännetty ylös pinnillä ja vaaleat raidat oikein hehkui pikimustassa, piikkisuorassa tukassa, kun hän tuli Tukholmalaisen Sokos-hotellin aulaan. Olimme sopineet, että syömme lounasta yhdessä ja kyselisin samalla kysymyksiä artikkeliani varten.
Carin Hasselquist on toiminut opettaja noin 30vuotta ilman ongelmia. Lähiaikoina hänelle on kuitenkin tullut ongelmia oppilaidensa vanhempien kanssa. He ovat laatineet yhdessä kirjeen Hasselquistille, joka sai hänet sekaisin. Hän joutui sairauslomalle uhkailtuaan oppilaitaan. "Se oli sellainen pikku juttu, he olivat varastamassa luokkaretki rahoja", sanoi Hasselquist hiljaa, hänen mielestään sairausloma oli aiheeton.
Hasselquistin sairausloman alkuaikoihin hänen yksi oppilaansa katosi jäljettömiin. Poliisi ravasi Hasselquistin kotona melkein päivittäin ja kyseli kysymyksiä, "Ihan kun ei olisi ollut tarpeeksi vaikeaa muutenkin, ja kaikkien lasten vanhemmathan vihasitvat minua ja kuvittelivat minun kidnapanneeni Sandran kostoksi ja poliisi kuvitteli myös minun olevan jotenkin sekaantunut tapaukseen. Eivät he koskaan sitä suoraan kysyneet, mutta kyllä minä sen rivien välistä pystyin lukemaan!", sanoi Hasselquist kiihtyen ja vähän jännittäen mitä vastaisin siihen.
Poliisin tutkiessa toista viikkoa Sandran katoamista Carin Hasselquist sai puhelun tyttäreltään ja kysyi voisiko hän käydä katsomassa miten yksi vanha täti voi. Hasselquist teki työtä käskettyä. Ensimmäinen yritys ei tuottanut tulosta. Hasselquist oli jo lähtenyt ajamaan kotiinsa tädiltä kunnes ajatteli, että hän käy vielä kokeilemassa kerran, jospa täti tällä kuitenkin olisi kotona. Hän soitti ovikelloa monta kertaa, mutta kukaan ei avannut. Hän huomasi myös, että yläkerran ikkunaan oli syttynyt valo, valo mikä ei aikaisemmin ollut palanut. Hasselquist painoi ovenkahvaa, mutta ovi oli ollut lukossa. Silloin hän huomasi kukkaruukun joka oli alassuin portailla, sen alla oli ollut vara-avain. Hasselquist oli mennyt sisään "Siellä näytti kuin ryöstön jäljiltä", sanoi Hasselquist ja jatkoi tarinansa kertomista. Hän huuteli tätiä nimeltä, mutta ei saanut vastausta. Sitten hän rohkaisi itsensä ja lähti katselemaan jospa tädille olisi sattunut jotain. Hän saapui yläkertaan "Siellä oli kuin aavemaista", Hasselquist kertoi alahuuli väpättäen. Yläkerrassa, makuuhuoneessa istui vanha täti lattialla katsoen seinään lasittunein silmin "En aluksi tiennyt oliko hän edes elossa", mutta vähän ajan päästä täti oli kääntänyt päätään, mutta ei ollut huomannut Hasselquistia. Hän meni alakertaan ottamaan vähän vettä. Kun hän oli menossa takaisin tädin luo täti seisoikin jo alakerrassa ja tuojotti taas lusittunein silmin, mutta tälläkertaa yhtä ovea. Hasselquist ei pystynyt olla katsomatta mitä oven takana on. "Sain sellaisen oudon tunteen ennen oveen avaamista. Kuin olisin tiennyt, että jotai pahaa olisi tapahtumassa, mutta kuitenkin minun oli avattava ovi", kertoi Hasselquist tunnoistaan. Oven takaa löytyi Sandran pieni ruumis ja kohta ambulanssi ja poliisi olivatkin jo paikalla. "En oikeastaan muista siitä päivästä, enkä muistakaan päivistä sillä viikolla mitään".
"Minusta ei ole enää mitään apua sinulle, en minä muistakkaan mitään!!", huusi Carin Hasselquist ja juoksi hotellista pois hätääntyneenä. Yritin tavoittaa häntä puhelimella vielä samana iltana, mutta hänestä ei kuulunut enää mitään.
(Kirja:Annika Sjögren- Ei liikahda lehtikään, 2007(suom.2009))
